kotisivujen teko-ohjelma
Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Toronto-ilmiö lopunajan eksytyksen airuena.................................................................181 Kirjallisuusluettelo...........................................................................................................184 Liite 1: Manifestaatiot......................................................................................................188 Liite 2: Kokemuskertomuksia.........................................................................................200 4 Johdanto Karismaattinen kristillisyys on eri arvioiden mukaan tällä hetkellä maailmassa nopeimmin leviävä kristillisen uskon ”muoto”. Karismaattisiin kristittyihin luetaan tällöin kuuluvaksi sekä perinteiset helluntailaiset että muut karismaattiset ryhmittymät. On arvioitu, että karismaattisia kristittyjä olisi maailmassa nykyään n. 400-500 milj. Luku on epätarkka, mutta kriittisemmätkin arvioijat myöntävät, että karismaattinen kristillisyys on merkittävä tekijä tämän päivän kristillisessä kentässä. ”Toronton siunaus” on ilmiö, joka syntyi ja levisi karismaattisessa ympäristössä. Ilmiö aiheutti Suomessakin kohua lähinnä vuonna 1995. Tällöin maassamme pidettiin kaksi suurta ”Torontokonferenssia” ja ilmiö rantautui joihinkin seurakuntiin ja yhteisöihin. Kohu laantui varsin nopeasti eikä ilmiöllä ollut maassamme kovin suurta vaikutusta siinä mielessä, että olisi esimerkiksi syntynyt vielä näihin päiviin elossa olevaa ”Toronton siunauksen” nimellä tunnettua liikehdintää. Sen sijaan Toronto-ilmiö on vaikuttanut pysyvästi joihinkin piireihin pesiytyneiden opetusten ja käytäntöjen kautta. ”Toronton siunaus” pantiin merkille maassamme sekä kristillisten että maallisten lehtien palstoilla. Siitä kirjoitettiin tuoreeltaan myös joitakin kirjoja, osa puolesta ja toiset vastaan. Voidaankin ehkä kysyä, tarvitaanko enää aihetta käsittelevää kirjaa, koskapa ilmiö ei ole samalla tavalla päivänpolttava kuin 1990-luvun puolivälissä. Tällaista kirjaa tarvitaan useastakin syystä. Ensinnäkin ilmiön opetuksia ja käytäntöä ei ole käsitelty kovin laajasti ja syvällisesti perustuen ensikäden lähteisiin, joilla tarkoitetaan liikehdinnän omassa piirissä syntynyttä aineistoa. Toiseksi ilmiön synnystä kuluneet runsaat kymmenen vuotta antavat mahdollisuuden tarkastella ilmiön vaikutusta aikaperspektiivissä. Kolmanneksi, vaikka ilmiö hiipui varsin nopeasti ja sen vaikutus jäi rajalliseksi, se elää yhä jossakin muodossa ja – mikä tärkeintä – sen edustamat opetukset ja käytännöt eivät ole kadonneet mihinkään. Ne ovat jääneet elämään ehkä kukoistavaakin itsenäistä elämää laajemmissa karismaattisissa yhteyksissä. Vaikka ”Toronton siunaus” katosi Suomesta varsin pian ilmestymisensä jälkeen, sen edustama tunnekokemusta korostava ja Jumalan sanan syrjäyttävä ”kristillisyys” elää ja voi hyvin eikä ole kadonnut minnekään. Toronto-ilmiön tutuiksi tekemiä trendejä ja opetuksia tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä esiintymään jatkossakin kristikunnan keskuudessa ja meidänkin maassamme vieläpä varsin voimakkaina. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että tulemme edelleen näkemään vastaavanlaisia ”aaltoja”, sen verran hyvin tunne-elämystä korostava kokemuksellisuus istuu ajan henkeen. Siksi on tarpeellista tietää, mitä tällaisesta ”kristillisyydestä” tulee perustellusti ajatella. Raamatussa kristittyjä kehotetaan koettelemaan kaikki (1.Tess. 5:21) ja pitämään se, mikä on hyvää. Jokaisen vastuullisen kristityn tehtävä on noudattaa tätä kehotusta. Kun kuulemme viestejä ”Jumalan ihmeellisistä töistä” siellä tai täällä, tulee ottaa selvää, onko todella kyse Jumalan työstä vai mahdollisesti jostakin muusta. Kirkkohistoria osoittaa, että viesteissä ”Jumalan töistä” saattaa todella olla kyse aidosta ja todellisesta Jumalan toiminnasta tai sitten inhimillisestä huuhaasta tai 5 jopa karmeasta eksytyksestä. Jeesus itse sanoo, että viimeisinä aikoina tulee eksyttäviä opettajia (Matt. 24:5, 11). Tämä vakava tosiasia näyttää unohtuneen jokseenkin tyystin nykyisessä kokemusta ja tunnetta korostavassa kristillisessä kulttuurissa. Hyvänä pidetään kritiikittä sellaista, mikä tuntuu hyvältä. Ajatus on: ”Tämän täytyy olla Jumalasta, koska tämä tuntuu niin hyvältä”. Hyväksi hedelmäksi riittää positiivinen tunne. Positiiviset tunteet eivät kuitenkaan ole oikean ja totuuden mittari. Tunteet saattavat olla hyvä renki mutta ne ovat erinomaisen huono isäntä. Meille on annettu yksi ainoa arviointikriteeri, ”ylin tuomari”, jonka perusteella voidaan luotettavasti todeta, onko kyse Jumalan työstä vai jostakin muusta. Tämä kriteeri on Jumalan oma Sana, Jumalan oma ilmoitus, Raamattu. Tämä protestanttisen kristillisyyden vuosisatojen ajan korostama perustavaa laatua oleva raamatullinen tosiasia näyttää sekin laajalti unohtuneen nykyisessä kristillisyydessä. Toronto-ilmiön tarkastelun lähtökohtana on tässä kirjassa juuri tämä periaate, joka on uskonpuhdistuksen toinen pääperiaate ja myös ns. evankelikalismissa, Raamatun auktoriteettia korostavassa herätyskristillisyydessä keskeinen ajatus: Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje. On kaksi syytä ottaa tämä periaate tarkastelun lähtökohdaksi ja johtotähdeksi. Ensinnäkin Toronto-ilmiön piirissä ajatellaan ilmiön edustavan evankelikaalista perinnettä, jolloin on luontevaa tarkastella ilmiötä tämän perinteen keskeisten näkemysten valossa. Toiseksi: kaiken kristillisen opin ja elämän arvioinnin tulee aina perustua tähän periaatteeseen. Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle on annettu Raamatussa eikä ole muuta lähdettä, jonka perusteella voidaan luotettavasti päätellä, mikä on Jumalan tahdon mukaista ajattelua ja elämää ja mikä ei. Käsillä oleva teos perustuu Åbo Akademin teologisessa tiedekunnassa hyväksyttyyn väitöskirjaani ”The Toronto Blessing”. Käytän teokseni pohjana väitöskirjaani varten keräämääni aineistoa sekä väitökseni tutkimustuloksia. Tämän teoksen tarkoitus on olla käytännönläheinen teologinen arvio ja kritiikki ilmiöstä nimeltä ”Toronton siunaus” ja sen edustamista käsityksistä. 6 ”Herra kosketti minua” - raportteja ”Toronton siunauksesta” On olemassa selviä merkkejä siitä, että monet kristityt väittävät vastustavansa Toronto-ilmiötä ja sen kaltaisia liikehdintöjä mutta soveltavat samanaikaisesti sen opetuksia ja käytäntöjä omaan uskonelämäänsä. Sen vuoksi on tarpeen tarkastella seikkaperäisesti, mikä on Toronto-ilmiön olemus ja millaisia ovat sen opetukset. Vuonna 1994 alkoi maailmalta levitä suomalaisiin kristillisiin piireihin tieto, jonka mukaan Torontossa, Kanadassa, oli alkanut merkittävä herätys. ”Herätykseen” käytiin tutustumassa lähemmin, siitä ilmestyi artikkeleita kristillisessä ja maallisessakin lehdistössä ja keväällä 1995 järjestettiin Jyväskylässä ja Helsingissä suuret tapahtumat, joiden tarkoituksena oli tehdä ”herätystä” tutuksi suomalaisillekin. Kyseessä oli ns. ”Toronton siunaus”, joka aiheutti melkoista kuohuntaa ja mielipiteen vaihtoa ympäri maailmaa lähinnä englanninkielisissä karismaattisissa kristillisissä piireissä. Suomessakin ”siunausta” sekä kiiteltiin että arvosteltiin. ”Toronton siunaukseksi” ilmiön nimesi maallinen lehdistö. Vaikka ilmiöstä on yritetty käyttää toisiakin nimityksiä, esimerkiksi ”Isän siunaus”, nimitys ”Toronton siunaus” vakiintui yleiseen käyttöön ja ”Toronton siunauksena” ilmiö tuli Suomessakin tunnetuksi. Tässä teoksessa liikehdinnästä puhutaan ”Toronto-ilmiönä” tai ”Toronto-liikehdintänä”. Toronto-ilmiö sai alkunsa tammikuussa 1994 Toronton Airport Vineyard-seurakunnassa (TAV). Seurakunta kuului tuolloin nimensä mukaisesti Vineyard-kirkkokuntaan. Kyseinen kirkkokunta lienee tullut tunnetuimmaksi perustajastaan ja pitkäaikaisesta johtajastaan, nyt jo edesmenneestä John Wimberistä. Tammikuussa 1994 Toronto Airport Vineyardissa järjestettiin tilaisuussarja, jonka kestoksi oli sovittu neljä päivää. Tilaisuuksien osanottajat alkoivat kokea tilaisuuksien aikana voimakkaita fyysisiä ilmiöitä, kuten kaatumisia, kontrolloimatonta naurua, vapinaa, tärinää, täydellistä voimattomuutta jne. Tämän tulkittiin johtuvan ainutlaatuisesta Pyhän Hengen toiminnasta. Levisi huhu, että jotakin epätavallista, ihmeellistä Jumalan työtä tapahtui. Kiinnostuneita ja uteliaita tulvi TAV:n tilaisuuksiin eri puolilta pääasiassa englanninkielistä maailmaa.1 Tilaisuuksia pidettiin lähes päivittäin usean vuoden ajan. TAV:ssa käyneiden vierailijoiden mukana Toronto-ilmiö levisi eri puolille maailmaa. TAV:n johtava pastori John Arnott kertoo tammikuun 1994 tapahtumista seuraavasti: Tammikuun 20:nä 1994 Isän siunaus lankesi niiden 120 hengen ylle, jotka 1 Yhdysvaltalainen sosiologi Margaret Poloma toteaa tämän seikan TAV:n vierailijoista tekemässään tutkielmassa. Hänen mukaansa suurin osa TAV:ssa vierailleista henkilöistä oli joko USA:laisia, kanadalaisia tai englantilaisia. Poloma 1995. 7 osallistuivat torstai-illan tilaisuuteen kirkossamme. Randy kertoi todistuksensa ja esirukous alkoi. Ihmiset kaatuivat kaikkialla maahan Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta nauraen ja itkien. Meidän piti pinota tuolit, että kaikille olisi ollut tilaa. Jotkut piti jopa kantaa pois. Ennen kuin Randy ja hänen tiiminsä tulivat, he rukoilivat. Herra antoi heille näyn kartasta, jossa tuli puhkesi Toronton kohdalla ja poltti sitten koko kartan. Jumala toteutti tämän näyn. Muutaman päivän sisällä sana levisi, että Jumala toimi keskellämme voimakkaasti. Mutta tämä vuodatus ei näyttänyt sellaiselta kuin olimme kuvitelleet sen olevan. Olimme rukoilleet, että Jumala toimisi ja oletimme, että näkisimme useamman henkilön tulevan uskoon ja parantuvan sen innostuksen ohella, mitä nämä saisivat aikaan. Meille ei tullut mieleenkään, että Jumala järjestäisi mahtavat pirskeet, jossa ihmiset nauraisivat, pyörisivät ympäriinsä itkisivät ja tulisivat niin voimallisesti kosketetuiksi, että lapsuuden emotionaaliset haavat vain nostettaisiin heiltä pois. Ilmiöt voivat olla erikoisia, mutta hedelmä, jota tämä tuottaa, on erittäin hyvää”.2 Tästä tapahtumasta alkoi ”Toronton siunaus”, Toronto-ilmiö. Arnottin varsin lyhyt selvitys ei anna täyttä kuvaa Torontolle tyypillisistä piirteistä, mutta siinä on nähtävissä Toronto-ilmiön keskeinen teema: Pyhä Henki toimii ja tämä toiminta on havaittavissa voimakkaista fyysisistä seurauksista, kuten naurusta, itkusta, kaatumisista jne sekä näiden kokemusten tuottamasta ”hedelmästä”. Arnottin kuvaamat tapahtumat tulkittiin ainutlaatuiseksi Pyhän Hengen vuodatukseksi ja sellaisena niitä markkinoitiin voimakkaasti kaikkialla, minne ilmiö levisi. Arnott itse kirjoittaa hyvin innostuneeseen sävyyn, mitä hän ilmiöstä ajatteli: ”Tiedätkö, mitä tapahtuu Torontossa ja ympäri maailmaa? Tämä on Jumalan erityinen aika! Pyhä Henki todellakin koskettaa ihmisiä.”3 Toronto-ilmiön luonteesta saa erittäin hyvän kuvan liikehdinnän piirissä suosituista kertomuksista, joissa ”Toronton siunauksen” kokeneet henkilöt tilittävät kokemaansa. Lieneekin havainnollisinta aloittaa Toronto-ilmiön tarkastelu tutustumalla eri henkilöiden raportteihin heidän kokemastaan ”siunauksesta”. Raportteja on lainattu varsin runsaasti, koska se luo hyvän kuvan siitä, kuinka tietyt asiat, ilmiöt ja teemat toistuivat yhä uudestaan. Tässä luvussa tuodaan tapahtumia esille siten, kuin ne on Toronto-yhteyksissä kerrottu ja niitä kommentoidaan korkeintaan hyvin lyhyesti. Seuraavissa luvuissa perehdytään lähemmin näiden tapahtumien tyypillisiin piirteisiin ja arvioidaan niitä Jumalan Sanan valossa. Toronto-ilmiön piirissä syntyneessä aineistossa on paljon eri henkilöiden kertomia värikkäitä kuvauksia Toronto-tilaisuuksista. Niiden yhteisenä piirteenä on Pyhän Hengen toiminnan liittäminen voimakkaisiin fyysisiin ilmiöihin, manifestaatioihin. Sana ”manifestaatio” viittaa siihen, että Pyhän Hengen työn ajateltiin tulevan näkyväksi, ”manifestoituvan” näissä ulkonaisissa ilmiöissä. Kertomuksista käy valaisevasti ilmi se, kuinka erilaiset merkilliset fyysiset ilmiöt ovat Toronto-ilmiön piirissä tavattoman tärkeitä ja kuinka niitä pidetään itsestään selvästi Pyhän Hengen työnä. Arnott kirjoittaa siitä, miten ”Pyhä Henki” vaikutti usein TAV:n tilaisuuksissa: 2 Arnott 1995, s. 59. 3 Arnott 1995, s. 205. 8 ”Seurakuntamme tilaisuuksien ilmapiiri on sähköinen – täynnä Jumalan läsnäoloa. Ajoittain Pyhän Hengen manifestaatioiden intensiteetti on totta puhuen shokeeraavaa. Silloin tällöin huomasimme joutuvamme puhumaan nauravien, vaikeroivien ja huutavien ihmisten aiheuttaman melun ylitse. Tavallisesti on kuitenkin rauhallista Sanan saarnan aikana.” 4 Vineyard-pastori Randy Clark, Arnottin edellä mainitsema ”Randy”, vieraili Moskovassa tiiminsä kanssa, ilmeisesti vuonna 1996. Kokouksista kerrottiin seuraavaa: ”Ystävät, tuli lankesi Moskovassa. Randy kertoi todistuksensa murtuneisuudesta, väsymyksestä, janosta ja nälästä. Pastorit ja ylistyksen johtajat näyttivät yhtyvän hengessä tähän sanomaan. Randy ei päässyt edes puheensa loppuun, kun Pyhä Henki alkoi liikkua. Nauru murtautui esiin ensiksi. … Kun nauru alkoi siirryimme nopeasti esirukouspalveluun. Muutamassa minuutissa koko alue edessä ja rappusissa oli täynnä makaavia ihmisiä.” …. [Seuraavana päivänä} ”Randyn puhe lakkasi äkkiä ja Henki laskeutui erään miehen päälle. …Hän alkoi huutaa ja vavista ikään kuin sähköiskun saaneena. Sitten hän alkoi nauraa – kovaa. Randy lopetti puheensa, kun perällä ihmiset nousivat seisomaan nähdäkseen paremmin ”häiriön” aiheuttajan. Yhtäkkiä muut alkoivat nauraa, vavista, huutaa. Kirkon Herra alkoi aivan ilmeisesti ottaa tilaisuuden omiin käsiinsä… esirukousryhmä alkoi rukoilla ja asettaa kevyesti käsiään ihmisten päälle. He kaatuivat kuin kärpäset. Vavisten, nauraen, itkien. … Ei ole mahdollista tarkalleen tietää, mitä Isä teki syvällä kaikkien lastensa sydämissä ja sieluissa kun he makasivat siellä vavisten, itkien, nauraen tai hoiperrellen ympäriinsä kuin juopuneet”.5 Lainauksessa tulee esiin kaksi Toronto-ilmiön piirissä usein toistuvaa ajatusta. Kun kaikenlaisia erikoisia manifestaatioita ilmenee, ajatellaan, että Pyhä Henki on ottanut tilaisuuden ohjat omiin käsiinsä. Tähän liitettiin ajatus, että näitä erikoisia manifestaatioita ei saa pyrkiä hallitsemaan, koska silloin ”tukahdutetaan Henkeä”. Sama ajatus tuli epäsuorasti esille Arnottin kommentissa TAV:n ”sähköisestä” ilmapiiristä. Toinen Toronto-ilmöille tyypillinen piirre kertomuksessa Randy Clarkin kokouksesta on se, että kun kaikenlaista erikoista tapahtuu, uskotaan, että Jumala varmasti toimii, vaikkei oikein ymmärretäkään millä tavoin. John Arnott kertoi, miten Toronto-ilmiö vaikutti San Antoniossa pastoreiden kokouksessa. Hänen mukaansa ”Jumalan voima” tuli erään venezuelalaisen miehen ylle. Tämä oli pukeutunut pukuun ja solmioon huolimatta siitä, että kokoushuoneessa oli hyvin kuuma. Sitten ”Jumalan voima” alkoi ilmetä: Yhtäkkiä Jumalan tuli iskeytyi häneen. Pois lensi solmio, pois lensi pikkutakki, pois lensivät muistiinpanot. Luulenpa, että hänen kenkänsäkin lensivät muun mukana. Hän oli niin tulessa, että ajattelimme hänen räjähtävän. Sanoimme: ’Herra, kiitos, että kosketat häntä. Anna hänelle enemmän”. Mies alkoi hyppiä ilmaan huutaen: ’Jalkani ovat tulessa! Jalkani ovat tulessa’. Hän hyppeli ympäriinsä eikä tiennyt mitä tehdä. Lopulta hän juoksi päätään ravistaen ympäri huonetta sanoen: ’Käteni ovat tulessa; 4 Arnott 1995, s. 72. 5 NWA 1996-3 9 olen tulessa’. 6 Arnottin mukaan ”Jumalan rakkaus” valtasi miehen niin, että tämä kertoi innostuneena ohikulkijoille hotellin aulassa, kuinka Jeesus oli kohdannut häntä Jumalan tulella. Miehen demonstroima ”Jumalan rakkaus” ei tosin tehnyt kovin suurta vaikutusta ohikulkijoihin, koskapa he Arnottin mukaan sanoivat miehelle: ”OK, OK, pysy kaukana minusta”.7 Arnottin kertomuksessa tulee esiin hyvin tyypillinen Toronto-ilmiön teema. Arnott nimittäin rukoilee, että mies saisi ”enemmän”. Ajatuksena on, että ”Pyhää Henkeä” tulee saada ja saadaan kokemusten kautta aina enemmän ja enemmän. Toronto-ilmiössä pyydettiin sitten jatkuvasti ”enemmän Henkeä”. Suomessa järjestettiin keväällä 1995 kaksi suurta Toronto-tilaisuuksien sarjaa Jyväskylässä ja Helsingissä. Helsingin tilaisuudet pidettiin Jäähallissa ja Saalem-seurakunnassa. Tilaisuuksien pääpuhuja oli TAV:n pastori Guy Chevreau. Hän on mm. kirjoittanut useita Toronto-ilmiötä käsitteleviä kirjoja. Chevreau kertoi Helsingissä, kuinka hän ja hänen vaimonsa Janis tutustuivat Torontoliikehdintään. He olivat kuulleet tästä ”Jumalan työstä” ja menivät TAV:n tilaisuuteen katsomaan, mitä oli meneillään. Chevreau kirjoittaa tapahtumasta myös kirjassaan Catch the Fire. 8 Chevreau oli tuntenut olonsa epämukavaksi tilaisuudessa, jossa tapahtui paljon sellaista, mihin hän ei ollut tottunut. Eräässä vaiheessa eteen kutsuttiin pastoreita ja heidän puolisoitaan esirukousta varten. Chevreaun suhde hänen omaan seurakuntaansa ja puolisoonsa oli jännitteinen ja hänkin meni eteen rukoiltavaksi. Hän kertoo löytäneensä itsensä maassa makaamasta monien muiden vierestä. Hän tunsi sen erääksi tyhmimmistä asioista, mitä oli elämässään tehnyt. Hän tunsi tulleensa työnnetyksi kumoon, etsi vaimonsa käsiinsä ja lähti kotiin. Seuraavana iltana Chevreau oli kiukkuisella tuulella. Janis oli edellisenä iltana tullut ”juopuneeksi Hengestä”. Hän ei ollut enää istunut tuolilla vaan maannut lattialla kädet ja jalat tuolien jalkojen ympärille kiertyneinä ja kaikki oli. hänen mielestään ollut aivan mahdottoman hauskaa. Chevreau oli joutunut auttamaan hänet autoon. Nyt Janis oli jälleen ”juovuksissa”. Tämä oli syy Chevreaun kiukkuun, koska hän olisi itsekin halunnut kokea jotakin. Illan aikana TAV:n johtava pastori [ilmeisesti John Arnott] oli rukoillut, että Janis olisi ”juovuksissa” neljäkymmentäkahdeksan tuntia. Näin kuulemma tapahtui korkojen kera. Chevreau joutui taas auttamaan Janiksen autoon. Hän ajoi kotiin ja peitteli Janiksen sänkyyn. Kun Janis seuraavana aamuna heräsi, hän oli kuolannut tyynynsä märäksi. Chevreau kehotti vaimoaan pysymään vuoteessa ja toimitti lapset kouluun. Viideltä Chevreau tuli töistä kotiin. Hän oli kutsunut samaksi illaksi kotiinsa seurakuntansa johtohenkilöitä, jotka eivät olleet tyytyväisiä hänen toimintaansa pastorina. Yleensä Janis oli tällaisissa tapauksissa valmistanut ruoan, mutta näin ei ollut nyt tapahtunut. Kun Chevreau huomautti tästä Janikselle, se oli tämän mielestä ”hysteerisen hauskaa”. Chevreau haki kiireesti pikaruokaa, kalaa ja ranskalaisia perunoita. Tällä välin vieraat olivat jo saapuneet ja istuivat kattamattoman pöydän ääressä. Chevreau asetti ruoan pöydälle ja alkoi ottaa astioita kaapista. Tällöin Janis avasi ruokapaketin ja ryhtyi heittelemään kalaa vieraille. Nämä katsoivat Chevreauta hieman kauhuissaan pitäen käsissään kuumaa ja rasvaista kalaa ihmetellen, mitä tehdä. Kun Chevreau mietti, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, Janis ehti kaataa ranskalaiset perunat pöydälle, tehdä niistä pieniä kasoja ja työntää niitä vieraiden eteen. Chevreau sai jotenkin asetettua lautaset pöydälle, niin että tilanne kykeni 6 Arnott 1995, s. 156. 7 Arnott 1995, s. 156. 8 Chevreau 1994, s. 12-15. 10 jatkumaan. Tämän jälkeen asiat eivät kuulemma menneet oikein hyvin seurakunnassa. Chevreau totesi: ”Vaikka vaimoni käytös oli hyvin epätavallista, voin vain päätellä, että se oli Jumalasta”. Tähän lopputulokseen hän tuli siksi, että hänen vaimonsa tunne-elämä ei kuulemma ollut tasapainotonta eikä hän ollut taipuvainen massahysteriaan.9 Näin siis ”Pyhä Henki” sai aikaan ”Toronton siunausta” erään Toronto-ilmiön johtohahmon perheen elämässä. Tämän hän sitten kertoi Helsingin Jäähallissa tuhansille kuulijoille ja kirjassaan lukijoille esimerkkinä ”ihmeellisestä Hengen toiminnasta”. Chevreau kuvaili Helsingissä myös TAV:n tilaisuuksia: Meillä on säännöllisesti iltoja, jolloin koko seurakunta on hysteerisen naurun vallassa. Ilta illan jälkeen kaikkialla on lattialla makaavia ihmisiä esirukouspalvelun alkaessa. Jotkut itkevät itkemästä päästyään. Jotkut vapisevat tavalla, jota joku on kutsunut epätavalliseksi epilepsiaksi. Tapahtuu asioita, joita en ole koskaan ennen nähnyt, saati sitten nähnyt niiden ilmenevän kirkossa.10 Jyväskylän tilaisuuksissa vierailevana puhujana oli Marc Dupont, hänkin TAV:n työntekijä ja Toronto-liikehdinnän keskushahmoja. Dupontilla riitti myös värikästä kerrottavaa ja näytettävää. Eräässä tilaisuudessa hän pyysi mukanaan tulleen tiimin jäsentä nimeltä Lynn kertomaan omista kokemuksistaan. Dupont totesi, ettei hän ollut sattunut katsomaan Lynniä pyytäessään tätä puhujakorokkeelle, eikä voinut siksi tietää, että juuri sillä hetkellä ”Herra kosketti häntä”. Dupont totesi edelleen: ”Voin nähdä, että Herran Henki on hänen päällään juuri nyt”. Lynnillä oli siis näkyvä Toronto-kokemus, jonka perusteella Dupont arvioi ”Herran Hengen” toimintaa. Kun Dupont haastatteli Lynniä, häntä kiinnosti pääasiassa, kuinka monta kertaa ”Pyhä Henki oli koskettanut” tätä kuluneen vuoden aikana. Lynn totesi, että ehkäpä noin sata kertaa.11 ”Herran Hengen” esimerkillinen toiminta sisälsi siis erilaisia enemmän tai vähemmän näkyviä tunnekokemuksia keskimäärin noin joka kolmas päivä vuoden aikana. Dupont jatkoi samassa tilaisuudessa johdonmukaisesti linjalla, jossa hän liitti Pyhän Hengen toiminnan ulkonaisesti näyttäviin erikoisuuksiin, lähinnä ”juopumukseen Hengessä”. Hän puhui tekstistä, jossa Jeesus muutti veden viiniksi. Hän korosti voimakkaasti viinin alkoholipitoisuutta ja runsasta määrää. Niiden yhteisvaikutuksena oli hänen mukaansa juopumus, joka sopi hänen korostamaansa ajatukseen konkreettisesta ”Hengestä juopumisesta”. Dupont vitsailikin, että Kaanaan häissä ihmisten piti varmaankin vuorollaan pyörittää toinen toisensa kotiin juopumuksen tähden. Dupont jatkoi edelleen kertomalla tapauksen Göteborgista ja Tukholmasta. Jokaisessa näissä kaupungeissa pidetyssä tilaisuudessa oli kuulemma menetetty keskimäärin neljä tulkkia, kun nämä olivat niin ”juopuneet Hengestä”, etteivät olleet kyenneet hoitaman tulkin tehtäväänsä. Esimerkkinä Dupont mainitsi göteborgilaisen pastorin, joka käänsi Dupontin lauseen aivan sekaisin useamman kerran peräjälkeen ja päätyi lopulta loppuillaksi makaamaan lattialle. Pyhä Henki saattoi Dupontin mukaan olla niin voimakkaasti läsnä puhujakorokkeella, että tulkki toisensa jälkeen oli menetetty.12 Lopuksi Dupont sanoi Hengen olevan jo joidenkin osallistujien päällä. Hän totesi: Jos tänä iltana, tähän mennessä, olet tärissyt hiukan tai vavissut tai tuntenut Jumalan Hengen olevan raskaana päälläsi, tai olet tuntenut itsesi juopuneeksi 9 GC950528a. 10 GC950528a. 11 MD950401c 12 MD950331. 11 Hengestä…joidenkin teistä päällä Henki on ollut…13 Dupont siis arvioi jälleen ”Hengen päällä olemista”, Pyhän Hengen toimintaa, puhtaasti ulkonaisten fyysisten merkkien kuten vapinan, tärinän ja ”juopumuksen” perusteella. Dupontin tiimiin kuului henkilö, jonka tehtävänä oli uusien seurakuntien perustaminen. Hän kertoi omassa elämässään tapahtuneista muutoksista: Kun uudistus tuli pieneen seurakuntaamme, me olimme olleet Airport Vineyardin lähettämiä vasta parin, kolmen kuukauden ajan. Melkein kaikki jäsenet olivat uusia meille. Kun Pyhä Henki sitten tuli, Hän teki usein hyvin hassuja asioita vaimolleni. Hän kuuluu seurakuntamme ylistysryhmään. Ylistyksen aikana Pyhä Henki ”iski” häneen ja hän päätyi rumpujen sekaan, jossa hän pysyi loppuillan. Tiesin aina, milloin sanoin jotakin voideltua, koska hän silloin nauroi yhä kovemmin.”14 Dupont kertoi kesällä 1994 ilmeisesti TAV:ssa nauhoitetussa tilaisuudessa omassa kodissaan sattuneesta tapauksesta. Hänen vieraanaan oli kymmenkunta pastoria muualta Kanadasta. Hän puhui heille lyhyesti aiheesta ”Jeesus, Juudan leijona”. Tämän jälkeen kuulemma ”Herra tuli kuin hurrikaani” ja yhtäkkiä pastorijoukko hyppeli ja ryömi lattialla. Dupont oli ainoa, joka oli ”selvänä” ja yritti siirrellä kotinsa esineistöä turvaan ryömivien ja hyppelevien pastorien tieltä. ”Se oli tosi hullua”, Dupont totesi.15 Eräs Dupontin vieraista oli Gideon Chiu, kantoninkiinalainen pastori Vancouverista. Tämäkin oli edelleen ”selvänä” ja Dupont pyysi häntä auttamaan tavaroiden siirtelyssä, etteivät hyppivät ja ryömivät pastorit loukkaisi itseään. Dupont katsoi samalla Chiuta ja ”BOOM, Pyhä Henki oli hänen päällään”. Chiu alkoi karjua hyvin kovalla äänellä. Dupont kertoi ”sanoneensa Herralle”, että toivottavasti tämä ei ole demoni. ”Herra oli vastannut”, että kyseessä ei ollut demoni vaan ”minun Henkeni”. Chiu karjui kuin leijona kahdenkymmenen minuutin ajan. Yksi pastoreista lauloi huoneen nurkassa jonkinlaista intiaanien sotalaulua: ”Hannara, hannara…”. Yleisö kuunteli Dupontin kertomusta nauraen ihastuneena. Tämän jälkeen Dupont kertoi, kuinka leijonan karjunta oli seurannut hänen mukanaan eri puolille. Kahdessa eri paikassa ihmiset, jopa ”isoäitityypit” olivat karjuneet kuin leijonat hänen tilaisuuksissaan. Toisessa paikassa kolmesataa ihmistä oli kuulemma vavissut kuin räsynuket. Dupontin sanoma näiden kertomusten kautta oli, että tänä päivänä ”saadaan ilmestystä” siitä, kuinka Jeesus on Juudan leijona ja ”vapauttaa leijona-tyyppistä voitelua”.16 Tällä Dupont ilmeisesti tarkoitti jonkinlaista rohkeutta Dupont vieraili Stockholm Vineyard-seurakunnassa tammikuussa 1997. Hän oli edelleen ihastunut samanlaisiin dramaattisiin kertomuksiin, joissa kerrottiin kaatuilevista ja ”juopuneista” tai muuten manifestoivista ihmisistä. Hän tosin kertoi, että hän oli luvannut Vineyard-seurakunnissa vieraillessaan välttää ”kaikkein hurjimpia juttuja”.17 Ne eivät ilmeisesti olleet Vineyard-liikkeen johtajiston mieleen. Dupont mainitsi mm. Kambodsassa sattuneen tapauksen. Eräässä kaukaisessa kylässä paikallisen kristillisen seurakunnan pastori oli kuullut monien välikäsien kautta ”herätyksestä”, joka oli meneillään Torontossa toisella puolella maapalloa. Sunnuntain jumalanpalveluksessa hän kertoi seurakunnalleen, että ”herätys on meneillään eräässä seurakunnassa Kanadassa, missä se sitten 13 MD950331. 14 MD950401c. 15 MD940612b. 16 MD940612b. 17 MD970110a 12 lieneekin”. Dupontin mukaan koko kirkko täyttyi välittömästi Hengestä ja kaikki kaksisataa läsnäolijaa olivat ”juovuksissa, pyörivät lattialla ja nauroivat hallitsemattomasti”.18 Toronto-liikehdinnän piirissä ovat tulleet tunnetuksi erilaiset eläinääntelyt, joiden katsotaan myös olevan Pyhän Hengen työtä. Edellä mainittiin jo ”karjuminen kuin leijona” ja sen tunnetuin edustaja, pastori Gideon Chiu. Hän on karjunut myös TAV:n tilaisuudessa.19 Chevreau kertoi Helsingissä naisesta, joka oli kiekunut kuin kukko.20 Eläinäänimanifestaatioita ja niiden oikeutuksen pohdiskelua tarkastellaan lähemmin jäljempänä. Pohjoisirlantilainen pastori Paul Reid sai myös oman osansa Toronto-kokemuksista. Hänen kertomuksessaan esiintyvät sellaiset tavanomaiset Toronto-teemat kuin intiimiys, läheisyys Taivaallisen isän kanssa sekä vääränlaiseksi ymmärretyn kontrollin menettäminen. Antautuminen Toronto-kokemukselle nähdään luopumiseksi vääränalaisesta oman elämän ja käyttäytymisen kontrolloimisesta ja luvan antamiseksi Jumalalle toimia kuten Hän tahtoo. Reid oli vieraillut TAV:ssa, jossa hän oli tullut ”radikaalisti kosketetuksi”. Hänen seurakuntalaisillaan oli kuulemma vaikeuksia suhtautua oman, yleensä hillitysti käyttäytyvän pastorinsa ”juopumukseen”. Paul Reid kertoo: Tunnen, että Jumala teki monia asioita omassa ja muidenkin elämässä – ei vähiten kontrollin murtamista. Herra sanoi: ”Haluan kirkkoni takaisin”. Tämä kolautti ylpeyttäni, mutta samalla se toi tuoreen tunnun Hänen rakkaudestaan ja läheisyydestä Häneen Taivaallisena Isänä. Reid palasi Torontosta mukanaan olleiden seurakuntalaisten kanssa. Seuraavana päivänä, sunnuntaina, hän piti ensimmäisen matkan jälkeisen jumalanpalveluksensa. Kun alkulaulu oli laulettu, Reid kaatui maahan monien muiden mukana. Sitten alkoi kuulemma tapahtua. Ihmiset kaatuivat maahan nauraen, huutaen, vavisten, itkien, profetoiden, ilman että ketään oli lähelläkään. Reid toteaa, että kyseessä oli ”suvereeni Pyhän Hengen työ” ja vaikka se oli ”jännittävää, se oli myös ajoittain pelottavaa”. Reid onnistui nousemaan ylös ja yritti pitää puhettaan, mutta vapisi niin voimakkaasti, että hänet piti auttaa alas puhujakorokkeelta. Hän makasi lattialla neljä tuntia sillä aikaa, kun ”taivas vapautui” hänen ympärillään.21 Dallasissa, Texasissa järjestettiin heinäkuussa 1996 konferenssi, jonka puhujina oli useita Toronto-liikehdinnän piirissä tunnettuja henkilöitä, mm. John Arnott ja Randy Clark. Eräs innokas osanottaja raportoi näkemästään ja kokemastaan seuraavasti. Minulla oli etuoikeus osallistua ensimmäiseen ”Catch the Fire”-konferenssiin Torontossa lokakuussa 1994. Joku kysyi minulta, ylittikö tämä konferenssi Toronton vastaavan ja hetken mietittyäni vastasin: kyllä. … Ylistys oli valtavaa, erityisesti karkelointi ja tanssiminen, jota oli enemmän kuin olen milloinkaan nähnyt. Joka ilta meitä oli joukko… joka varasi noin kaksi riviä (30+henkilöä), istui yhdessä ja Henki vain iski meihin tuoleissamme kuin popcorneihin. Ihmiset nauroivat hallitsemattomasti, valuivat tuoleistaan lattialle, kouristelivat, vapisivat, vaikeroivat, huudahtivat spontaanisti. … 18 MD970112. 19 Arnott 1995, s. 169. 20 GC950527a. 21 Roberts 1994, s. 38, 39. 13 Esirukouspalvelun aikana vapautunut Hengen voima oli yksinkertaisesti uskomatonta. Se kasvoi eksponentiaalisesti joka ilta ja torstai-iltana niin suuri osa ihmisistä oli Hengen vallassa, että se oli valtavaa. Kyseisenä iltana Vineyard-pastori Wes Campbell piti saarnan aiheena ”Herätys NYT!”. Puheensa lopuksi hän pyysi salin eteen kaikkia esirukoilijoita, jotta heidän puolestaan rukoiltaisiin. Campbell kehotti vain niitä tulemaan, jotka kokivat esirukouksen vakavasti omaksi lahjakseen ja Jumalalta saaduksi kutsuksi. Eteen tuli kaikkien yllätykseksi tuhatkunta henkilöä. Esirukous alkoi ja eloisa raportti tapahtumista jatkuu: Tapahtui valtava voiman vapautus. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa sellaisessa joukossa. Viikon sana näytti olevan ”profeetallinen esirukous”, mikä ei tarkoita vain rukousta vaan fyysistä Hengen voiman ”osoittamista” taistelu-tyyppisessä liikehdinnässä rukouksen aikana. Näin monien henkilöiden tekevän sellaisia fyysisiä asioita, joita on mahdotonta tehdä loukkaantumatta. Niin voimakasta kouristelua edes takaisin, että jollei Pyhä Henki olisi suojannut, jäsenet olisivat repeytyneet irti ja lentäneet joka suuntaan. Kuulin Hengen voitelun alla tapahtuvaa niin kovaäänistä vaikerrusta ja huutoa, että se saavutti kuurouttavat mittasuhteet. Samoihin aikoihin Randy Clark piti konferenssin myös San Josessa, Kaliforniassa. Tässäkin konferenssissa tapahtui yhtä ja toista. Randy oli puhunut eräänä iltana Argentiinassa koetusta herätyksestä, johon hän oli käynyt tutustumassa. Eräs osallistuja, Kathy-niminen nainen kertoo saman illan esirukoushetkestä: Menin etuosaan vain ylistääkseni alttarin äärellä. Sanoin Herralle: ”Haluan tuota argentiinalaista ’tavaraa’ Herra”. Herra vastasi: ”Mene ja ota”. Niinpä menin etsimään Randya astellen makaavien ihmisten ylitse, kunnes löysin hänet. Vääntäydyin joidenkin esirukousjonossa seisovien ihmisten väliin. Aloin kumartua ja hymyillä Randylle. Hän sanoi: ”Herra, täytä Kathy Hengelläsi”. Herran tuli laskeutui päälleni, kun heitin päätäni taaksepäin nauraakseni. Tiesin, että Herra välitti voimaa kansakuntia varten [evankeliointia/lähetystyötä tarkoittava ilmaisu]. Käteni heiluivat, pääni heilui, jalkani juoksivat. Valmistauduin astumaan seuraavaan vaiheeseen, joka sisältäisi ohjeita tuleville kuukausille. Minusta tuntui, että minun piti asettua maahan makaamaan ennen kuin kaatuisin eikä ketään olisi ottamassa kiinni. Makasin kasvoillani, kun jalkani ja käteni jatkoivat kilpajuoksuaan. Lopulta rauhoituin naurutilaan, kun yritin hivuttautua seinää myöten ylös. Kathyn ilta jatkui samoissa merkeissä. Hän kertoo hoiperrelleensa salin eteen maassa makaavan venäläisen maahanmuuttajan luokse, kumartuneensa hänen ylleen ja nauraneensa yhdessä hänen kanssaan. Kathy kysyi: ”No, sytytämmekö nyt Venäjän tuleen?” Hän jatkoi nauruaan eikä kyennyt nousemaan ennen kuin häntä ystävällisesti autettiin. Ilta päätyi siihen, kun Kathy meni hotelliinsa ja yritti puhua vastaanottovirkailijan kanssa. Hän kertoo yrittäneensä selittää juopuneen tilansa johtuvan ”Pyhästä Hengestä” ja yrittäneensä myös vakuuttaa virkailijan siitä, että Jeesus rakasti häntä. Kathy hoiperteli huoneeseensa ja epäili virkailijan katsoneen häntä erittäin hämmästyneenä.22 Eipä ihme. Kathryn Riss kertoi kokemuksistaan TAV:ssa. Kathryn on Toronto-ilmiöön hyvin myönteisesti suhtautuneen kirkkohistorioitsija Richard Rissin puoliso. Kathrynin mukaan ”Herra oli näyttänyt” jollekin, että suurempi Hengen vuodatus olisi tulossa lokakuussa 1995. Kathryn itse uskoi suureen Hengen voitelun lisääntymiseen. Näkemyksensä tueksi hän oli nähnyt näyn, jossa valtavat 22 NWA96-07. 14 tankkiautot ajoivat TAV:sta poispäin täynnä öljyä. Jokin saarna ja profetia olivat viitanneet samaan ja niinpä Kathryn halusi olla läsnä TAV:ssa lokakuun konferenssin aikana. Jotkut hänen ystävänsä olivat jo varanneet hotellihuoneet lokakuuksi samasta syystä. ”Kuka tietää, ehkä Herra tekee sen silloin!”23 Tällainen ”profetioihin” ja ”näkyihin” pohjautuva ”suurten asioiden” odottaminen oli tyypillistä Toronto-ilmiötä. Kathryn kertoo myös häntä kohdanneesta manifestaatiosta. Hän oli seisonut paikoillaan ja alkanut hyppiä ylös alas. Samanaikaisesti hänen kätensä heiluivat ylhäältä alas ja hänen sormensa olivat ikäänkuin keihäät, jotka osoittivat maahan. Kathryn jatkaa: Kysyin Herralta, mitä Hän teki. Hän sanoi, että olin kivipora, joka mursi New Jerseyn kovettunutta savea, niin että Hänen Henkensä vedet voisivat imeytyä maahan. Luulen, että kyseessä oli jonkinlainen esirukous. Ikään kuin betoni murrettaisiin, niin että vesi pääsee maaperään ja kasvit voivat alkaa kasvaa. Halleluja! 24 Eräs pastori tai muu vastuunkantaja kertoo poikansa ja tyttärensä kokemuksista seurakunnan tilaisuuden rukousjonossa: Heti kun laitoin käteni poikani päälle, hän kaatui maahan ja polvistuin jatkaakseni hänen imeyttämistään Hengellä. Muut olivat tarpeeksi ystävällisiä jatkaakseen tätä ja auttaakseen. Lopuksi katsoin vasemmalle ja siellä oli tyttäreni, joka oli tullut yliopistosta kotiin viikonlopuksi. Hänkin makasi lattialla Herran läsnäolossa. Poikani makasi lattialla yli tunnin ajan, vuoroin nauraen, vuoroin vavisten ja vuoroin pitäen käsiään kohotettuna ylistykseen. Ne, jotka rukoilivat hänen puolestaan, sanoivat, että hän alkoi useaan otteeseen manifestoida, vaikka he vain asettivat kätensä hänen päälleen (hänen silmänsä olivat suljettuina) koskettamatta häntä. Tämä oli todellista, ystävät.25 Teinityttö kertoo helmikuussa 1996 uutisryhmään lähettämässään viestissä osallistumisestaan ”Jumalapirskeisiin”, ”God-partyyn”, yksityiskodissa pidettyyn Toronto-tyyppiseen tilaisuuteen. Tyttö kertoo viestissään eloisan innostuneesti, mitä kaikkea ”pirskeissä” tapahtui. Hänen tullessa tilaisuuteen koti oli täynnä väkeä ”seinästä seinään” ja joissakin tapauksissa ”lattiasta lattiaan”. Ihmisiä makasi kirjaimellisesti kaikkialla, sohvilla, tuolien alla. Jotkut nuoret ”tanssivat Herran edessä”. Väisteltyään maassa makaavia ihmisiä ja siirreltyään syrjään heidän käsiään ja jalkojaan tyttö päätyi istumaan lepotuoliin. Hän istui siinä noin tunnin ajan ja katsoi ”näitä erikoisia tapahtumia Jumalan läsnäolon paksun sumun lävitse”. Tietyssä vaiheessa tyttö ei enää ollut katselija, vaan ”Herra itse alkoi johdatella minua läheisyyteen”. Hiljalleen hänen ympärilleen kerääntyi pieni joukko, joka rukoili hänen puolestaan. Hän alkoi itkeä sydämensä itsekeskeisyyttä. Kun rukous jatkui, kyyneleet väistyivät ja tyttö alkoi nähdä ”ihmisten nauravan ja hyppivän hysteerisesti ylös alas”. Tytöstä näytti, että hän sai ”istua taivaan näyttämön edessä”: Hän niin halusi nähdä lisää, ja näkikin. Seuraavaksi hän nimittäin kertoo ”taivasnäystä”. Tytön ilohuudot keräsivät väkeä hänen ympärilleen. ”Näkyä” kesti kaksi tuntia, jonka jälkeen hiestä märkä tyttö hoiperteli ovelle ja joku ajoi hänet kotiin. ”Näyn” seurauksena tyttö kertoi varmistuneensa siitä, että hänen nimensä oli elämän kirjassa ja että taivas on mielenkiintoinen paikka. Hän myös innostui osallistumaan TAV:n raamattukouluun.26 Kesällä 1996 järjestettiin Toronto-aiheinen konferenssi portlandilaisessa seurakunnassa 23 NWA96-07. 24 NWA95-09. 25 NWA95-11. 26 NWA96-02. 15 Oregonissa. Vierailevina puhujina olivat mm. John ja Carol Arnott. Näkymät ovat jälleen tyypilliset. Konferenssista kertova henkilö kirjoittaa, kuinka aluksi vietettiin aikaa ”imien itseensä Isän rakkautta”. Hän toteaa: ”Vaikutti siltä, kuin Jeesus järjestäisi meille juhlat. Olimme valmiita muutokseen ja vastaanottamaan uusia asioita, mutta sen sijaan meillä oli hilpeintä, mitä olen koskaan kokenut”. Ongelmana konferensseissa oli kuulemma se, että jos osallistuu kaikkiin tilaisuuksiin, päätyy pysyvästi juopuneeksi. ”On aivan ilman kontrollia. Mikä meno!” Kirjoittaja kertoo konferenssin opetuksesta ja joistakin profetioista ja palaa taas iltatilaisuuden tunnelmiin. ”Tänä iltana kaikki oli täysin ilman kontrollia. Kun olimme sulaneet pari kertaa, meillä oli voimakas esirukoushetki johtajien puolesta…” Lopuksi hän toteaa: ”Olen aivan väsyksissä ja juovuksissa. Emmekä ole nähneet vielä mitään…” 27 Jopa lasten kerrotaan saaneen Toronto-kokemuksia. Louisianalaisessa seurakunnassa järjestettiin kolmen päivän kestänyt ”Pyhän Hengen konferenssi”. Yhden illan lopuksi kokoustilaan oli jäänyt parikymmentä henkilöä rukoilemaan. Jotkut teini-ikäiset rukoilivat pienen tytön puolesta. Tämä nousi rukouksen jälkeen ylös, sanoi: ”Kiitos” ja lähti pois. Toinen pieni tyttö pyysi rukousta puolestaan. Hänen puolestaan rukoiltiin ja hän kaatui. Sama tapahtui toiselle pienelle tytölle. Nämä kaksi alkoivat myös vavista. Raportin kirjoittaja toteaa: ”En ole koskaan ennen nähnyt pienten lasten manifestoivan. Se oli ihmeellistä”. Ensimmäinen tyttönen alkoi rukoilla ihmisten puolesta ja ”Jumala kosketti heitä suuresti”. Toinen tytöistä nousi ylös ja pani kätensä äitinsä päälle. Tämä kaatui maahan. Tyttönen kiipesi äitinsä päälle, pani kätensä tämän pään päälle ja alkoi rukoilla palavasti. Kertoja toteaa: ”Hän vaikeroi rukoillessaan ja hänen puheensa oli niin kaunista. Ei olisi uskonut, että kyseessä oli kuusivuotias”. Kolmas tyttönen, jonka puolesta rukoiltiin, oli viiden- kuuden vanha. Hän ”rukoili Hengessä jonkin aikaa”. Sitten hän lainasi vanhaa King James-raamatunkäännöstä ja alkoi lopuksi profetoida. Kertojan mielestä tytön puhe oli niin kaunista, että hän alkoi itkeä. Lapset alkoivat rukoilla muiden ihmisten puolesta, nämä kaatuilivat ja lapsoset olivat heidän yllään rukoillen heidän puolestaan. Eräs lapsi rukoili kertojan puolesta ja tämäkin päätyi lattialle makaamaan ”Hengen koskettamana”. Muut lapset kerääntyivät paikalle ja lopuksi kymmenen pientä käsiparia oli ojennettuna kertojan ylle. Tämä alkoi vavista ja toteaa: ”Se oli ihmeellistä”. Lopuksi eräs kertojan teini-ikäinen tuttava alkoi huutaa. Hänen isänsä yhtyi huutoon ja muutkin alkoivat huutaa. Kertojakin osallistui yhteiseen huutoon, mutta lopetti hetkeksi. Kaikki läsnäolijat kuulemma huusivat. Kertoja toteaa: ”Se oli voimallista. En tiedä, mitä se merkitsi. Tunsin rakennuksen vavahtelevan. Se oli mahtavaa”.28 Eleanor Mumford oli Toronto-ilmiön syntyaikaan lontoolaisen South-West London Vineyardseurakunnan pastorin puoliso. Häntä pidetään keskeisenä henkilönä Toronto-ilmiön leviämisessä Englantiin. Hän vieraili TAV:ssa kuultuaan raportteja Toronto-ilmiön puhkeamisesta ja innostui ilmiöstä. Eleanor kertoo vierailustaan kristillisessä koulussa Claphamissa seuraavasti. Jokin aika sitten menin käymään kristillisessä koulussa Claphamissa. Kerroin lapsille Herrasta ja rukoilin heidän puolestaan. Pyhä Henki lankesi näiden viisivuotiaiden ylle ja he nauroivat ja itkivät ja huusivat Herran puoleen. Opettajat tulivat vaikutetuiksi, vanhemmat pyöriskelivät lattialla ympäriinsä. Ajattelin: ’Herra, tämä, mitä teet, on ihmeellistä. Tämä on fantastista”.29 Vastaavanlaisia kertomuksia erilaisista Toronto-kokemuksista on lukuisia. Kokemuskertomukset ovatkin liikehdinnän piirissä hyvin suosittuja. Jäljempänä tarkastellaan 27 NWA96-07. 28 NWA95-09. 29 Wallace Boulton: The Impact of Toronto, s. 18, 19. 16 lähemmin, mitä kaikkia erikoisuuksia Toronto-ilmiön piirissä pidetään Jumalan Pyhän Hengen työnä, mikä on Toronto-kokemuksille tyypillistä ja kuinka nimenomaan juuri kokemukset ja kokemuksellisuus korostuvat kaiken muun kustannuksella. Edellä olevista lainauksista käy jo ilmi, että Pyhän Hengen ajatellaan esimerkiksi saavan tilaisuuksissa aikaan niin kovaa meteliä, että saarnaaminen häiriintyy tai käy jopa mahdottomaksi, että ”Pyhä Henki” saa ihmiset nauramaan ja käyttäytymään muutenkin kontrolloimattomasti, päästelemään eläinääniä, hoipertelemaan ympäriinsä kuin juopuneet, vapisemaan, kouristelemaan ja käyttäytymään epärationaalisesti tai suorastaan luonnottomasti. Tämä on saanut monet kyselemään aiheellisesti, voiko tällainen olla Jumalan Pyhän Hengen aikaansaamaa toimintaa? Omiin tutkimuksiini perustuva vastaukseni on: se ei ole Jumalan Hengen työtä vaan sielullista ja osittain demonista toimintaa. Toronto-ilmiö ei ollut lopun ajan herätyksen airut. Sitä vastoin se saattaa hyvin olla lopunajan eksytyksen airut. 17 Kunnon pirskeet – tyypillinen Torontotilaisuus Edellä esitettiin kertomuksia siitä, mitä kaikkea Toronto-tilaisuuksissa on tapahtunut ja koettu. Kertomuksille on yhteistä tunnekokemuksen korostaminen ja se, että mitä eriskummallisimpia ilmiöitä pidettiin Jumalan Hengen työnä. Toronto-ilmiön leimallisin ”oma” piirre olikin se, kuinka selkeästi ja voimakkaasti Jumalan Hengen työ liitettiin voimakkaaseen tunnekokemukseen ja siihen olennaisesti liittyviin toinen toistaan omituisempiin fyysisiin manifestaatioihin. Tästä oli edellisessä luvussa havainnollisia esimerkkejä. Toronto-ilmiön omassa piirissä vakuutettiin, että manifestaatiot eivät olleet tärkeitä. Korostettiin, että niiden sijaan niiden aikaansaamat hyvät hedelmät tai Jeesus itse olivat tärkeitä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut asianlaita, vaan keskuksena, tärkeimpiä Toronto-ilmiössä olivat nimenomaan tunnekokemus ja manifestaatiot. Tämä kävi tavattoman selvästi ilmi käytännön tilanteessa, Toronto-tilaisuudessa, jossa oli mahdollista seurata, mihin yleisöä yritettiin johdattaa ja millaisin korostuksin ja painotuksin asioita tuotiin esille. Kokoustilanteen kulku ja siinä esiintyvät painotukset osoittavat, että edellisessä luvussa lainatuissa kokemuskertomuksissa kuvatut ilmiöt eivät ole irrallisia ja harvinaisia tapauksia, vaan nimenomaan Toronto-ilmiön ydintä. Kokoustilanteen havainnollisuuden vuoksi otan seuraavassa esille kaksi tilaisuutta, jotka pidettiin Tukholmassa loka-marraskuussa 1994 ja joihin minulla oli mahdollisuus osallistua. Tilaisuuksien järjestäjinä toimivat Tukholman City-seurakunta, joka on itsenäinen helluntaiseurakunta sekä Tukholman Vineyard-seurakunta. Pääpuhujana molemmissa tilaisuuksissa oli Marc Dupont, joka oli Toronto Airport Vineyardin työntekijä ja eräs Toronto-liikehdinnän tunnetuimmista hahmoista. Tilaisuuksissa avustivat Dupontin mukana Torontosta tullut musiikki- ja rukoustiimi, sekä Stockholm Vineyardin oma rukoustiimi. Toronto-tilaisuuksien kulusta ovat kirjoittaneet eri yhteyksissä mm. amerikkalainen helluntaipastori Bill Randles, amerikkalainen uskontososiologi Margaret Poloma ja englantilainen uskontososiologi Martyn Percy. He ovat kertoneet omista havainnoistaan ja kokemuksistaan Toronto-tilaisuuksissa.30 Näitä havaintoja tarkastellaan lähemmin tuonnempana. Randlesin, Poloman ja Percyn kuvaukset osoittavat, että Tukholman tilaisuudet olivat hyvin tyypillisiä Toronto-tilaisuuksia. Lisäksi on huomattava, että Tukholman tilaisuuksien ”vetäjä” ja pääpuhuja Marc Dupont oli eräs Toronto-liikehdinnän tunnetuimmista hahmoista. Näiden seikkojen perusteella voidaan Tukholman tilaisuuksien pohjalta tehdä perusteltuja johtopäätöksiä Toronto- 30 Randles 1995, Poloma 1995, Percy 1998, 2003. 18 tilaisuuksista yleensäkin. Molemmat Tukholman tilaisuudet olivat rakenteeltaan samanlaisia. Alussa laulettiin ylistyslauluja n 40 minuuttia. Ylistyksen jälkeen oli ”sanaosuuden” vuoro. Dupont pyysi aluksi joitakin henkilöitä yleisön joukosta kertomaan, mitä heille oli tapahtunut hänen aikaisemmissa tilaisuuksissaan. Maanantaina vuorossa oli henkilöitä, jotka olivat osallistuneet edeltävänä viikonloppuna Dupontin pitämään seminaariin toisaalla Ruotsissa. Tiistaina puheenvuorojen käyttäjät olivat henkilöitä, jotka olivat kokeneet jotakin maanantaina City-kirkossa ja nyt sitten ”todistivat” kokemuksistaan. Todistuspuheenvuorojen jälkeen Dupont piti saarnan, jota seurasi ”ministry time”, esirukouspalvelun ja yhteisen rukoushetken yhdistelmä. Käytän ”ministry time”:sta nimitystä ”esirukouspalvelu” tai ”esirukoushetki”, vaikka nämä suomenkieliset vastineet eivät tee täyttä oikeutta ”ministry time:n” luonteelle. Esirukouspalvelu hoidettiin Toronto-tilaisuuksissa ilmiölle ominaisella, tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Varsin monissa hengellisissä tilaisuuksissa esirukouspalvelu on hoidettu siten, että tilaisuuden päätteeksi esitetään kutsu, johon vastataan tulemalla eteen esirukousta varten. Tämän jälkeen esirukoilija/esirukoilijat keskustelevat ja rukoilevat tarvitsevien kanssa, kun varsinainen tilaisuus jo on enemmän tai vähemmän päättynyt. Toronto-tilaisuuksissa toimittiin toisin. Tukholmassa esirukouspalvelua hoitivat Dupont, hänen mukanaan tullut esirukousryhmä sekä Stockholm Vineyardin esirukousryhmä. Esirukouspalvelu oli toteutettu siten, että esirukousryhmien jäsenet kulkivat yleisön keskuudessa ja rukoilivat eri ihmisten puolesta siten kuin itse parhaaksi näkivät. Lisäksi tietyssä vaiheessa eri ryhmiä – pastoreita vaimoineen, maallikkojohtajia jne. – kutsuttiin kirkkosalin eteen erityistä esirukousta varten. Heidänkin joukossaan valtuutetut esirukoilijat kiersivät valiten itse kohteensa. Tämän käytännön taustalla oli ilmeinen ajatus, että esirukousryhmät ja esirukoilijat tällä tavoin toimivat mitä suurimmassa määrin ”Hengen johdatuksessa”. Monet Dupontin ja todistuspuheenvuorojen pitäjien kommentit ja yleisön reaktiot korostivat esirukouspalvelun keskeistä roolia. Dupont kertoi esimerkiksi puoliksi leikillään, kuinka eräs Stockholm Vineyardin pastoreista oli pyytänyt häntä jättämään ylistyslauluosion väliin ja aloittamaan suoraan saarnalla, koska hän halusi että ”asiat alkaisivat tapahtua”. Lyhyen tarinan sanoma oli selvä: ennemmin tai myöhemmin tilaisuudessa päästäisiin esirukouspalveluosioon, eli ”itse asiaan” ja ”asiat alkaisivat tapahtua”. Tämän tapaiset kommentit muokkasivat tilaisuuden ilmapiiriä ja johdattivat sitä ”asioiden tapahtumisen” ja ”itse asian” odotukseen. ”Itse asialla” tarkoitettiin selvästi manifestaatioita, edellä kuvattuja fyysisten ilmiöiden ryydittämiä voimakkaita tunnekokemuksia. Tätä korosti myös tapa, jolla Dupont rukoili useaan otteeseen, että Pyhä Henki ”tulisi” ja että läsnäolijat voisivat ”ottaa vastaan enemmän ja enemmän Häntä”. Sanaa ”enemmän” toistettiin viljalti ja se tarkoitti nimenomaan lisääntyvää ”Hengen toimintaa” eli manifestaatioita. Tilaisuus päättyi, kun esirukouspalvelua oli kestänyt melkoisen pitkän aikaa. 19 Manifestaatioiden ilmeneminen tilaisuuksissa Tilaisuuksien rakenteessa ei ollut mitään erityistä esirukouspalvelukäytäntöä lukuunottamatta. Sen sijaan erityistä oli se, kuinka tavattoman keskeisessä asemassa tilaisuuksissa olivat tunnekokemus ja siihen liittyvät fyysiset manifestaatiot, kuinka niihin kiinnitettiin huomiota, niihin rohkaistiin ja niille osoitettiin varauksetonta hyväksyntää. Dupontin mukaan Tukholman tilaisuuksissa tapahtuneet asiat manifestaatioineen olivat samanlaisia kuin mitä hän oli nähnyt TAV:ssa ”kymmenen kuukauden ajan”, eli ilmiön synnystä tammikuusta 1994 lähtien. Hän teki myös selväksi, että se, mitä tilaisuuksissa tapahtui, oli hänen mielestään ”95%:sti aitoa Jumalan työtä”.31 Dupontin kommentti samoin kuin koko hänen muu toimintansa tilaisuuksien aikana osoitti, kuinka selvästi ja yksiselitteisesti hän, eräs tunnetummista Toronto-liikehdinnän johtajista, piti fyysisiä manifestaatioita nimenomaan osoituksena Pyhän Hengen työstä. Dupontin tilaisuuksien aikana saattoi lähes koko ajan kuulla ja nähdä manifestaatioita. Tilaisuuden alussa, ylistyslaulujen aikana, kuului yksittäisiä äänekkäitä naurunpyrskähdyksiä, jotka eivät kuulostaneet tavalliselta, normaalilta naurulta vaan pikemminkin pakonomaiselta hallitsemattomalta tunnepurkaukselta. Saattoi myös nähdä, kuinka jotkut henkilöt vapisivat ja tärisivät enemmän tai vähemmän holtittomasti ja kuinka toiset kaatuivat maahan penkkirivien väliin. Monet Tukholman tilaisuuksien todistuspuheenvuorojen pitäjistä kokivat manifestaatioita ennen puhettaan, puheensa aikana ja vielä sen jälkeenkin. He tärisivät, vapisivat ja kikattivat voimakkaasti samaan aikaan kun musiikkiryhmän jäsenet olivat puhujakorokkeella samankaltaisten ilmiöiden vallassa. Eräässä vaiheessa nuori mies kaatui pitkälleen puhujakorokkeelle. Hän vapisi maatessaan voimakkaasti ja potki samanaikaisesti jaloillaan lattiaa, minkä seurauksena puinen puhujakoroke kumisi varsin äänekkäästi. Stockholm Vineyardin pastori Hans Johansson juoksi puhujakorokkeella edestakaisin vavisten voimakkaasti ja tehden äkkinäisiä käännöksiä. Dupont nauroi sydämensä pohjasta katsellessaan tätä ja oli ilmeisen innostunut kaikesta, mitä tapahtui. Suurin osa yleisöstä yhtyi hänen innostukseensa. Tämä hyvin positiivinen reaktio perustui aivan ilmeisesti käsitykseen, että tässä todistettiin omin silmin Jumalan Hengen ihmeellistä työtä. Dupontin saarnan aikana tilanne pääosin rauhoittui. Joitakin naurunpyrskähdyksiä saattoi kuulla ja jotkut yleisön joukossa vapisivat näkyvästi. Puhujakorokkeella makasi myös Dupontin saarnan aikana henkilöitä, jotka vapisivat voimakkaasti. Kun esirukouspalvelu alkoi Dupontin saarnan jälkeen, manifestaatioita alkoi jälleen ilmetä enemmän ja ne olivat voimakkaampia: ihmiset vapisivat, tärisivät, nauroivat, kikattivat ja jotkut kaatuivat maahan puhujalavalla ja yleisön joukossa. Varsin suuri osa yleisöstä manifestoi jollakin tavalla. Enemmistö kuitenkin istui tai seisoi paikoillaan hiljaisessa rukouksessa tai katsellen menoa ilmeisen sekavin tuntein. Tukholman tilaisuuksien aikana oli selkeästi havaittavissa, että sekä Dupont että esirukouspalvelua hoitavat ryhmät näyttivät arvioivan tilannetta ja ”Hengen työtä” näkyviin manifestaatioihin perustuen. ”Hengen työ” ja manifestaatiot olivat siis sama asia. Monet tapaukset kertoivat tällaisesta käsityksestä. Dupont osoitti muutamia kertoja jotakin 31 MD941101. 20 manifestoivaa henkilöä ja kommentoi seuraavaan tapaan: ”Pyhä Henki on päälläsi, ota vastaan, ota vastaan…” Esimerkiksi eräs nuori mies vapisi voimakkaasti seisoessaan tuolirivien välissä. Dupont osoitti häntä ja sanoi: ”Jumala antaa sinulle suuren voiman evankeliointiin”. Henkilöt, joihin Dupont tällä tavalla kiinnitti huomiota, manifestoivat poikkeuksetta selkeästi. Myös esirukousryhmät valitsivat melkein poikkeuksetta manifestoivia henkilöitä yleisön joukosta esirukouksen kohteiksi. Ne menivät tällaisen henkilön luokse, panivat kätensä tämän päälle ja rukoilivat esimerkiksi: ”Ota vastaan enemmän, enemmän…”. Tässäkin Hengen toiminta liitettiin siis hyvin yksiselitteisesti näkyviin manifestaatioihin. Tämä on erittäin merkittävä seikka arvioitaessa tuonnempana Toronto-liikehdinnän käsitystä Pyhän Hengen toiminnasta. Huomion kiinnittäminen manifestaatioihin Toronto-ilmiön piirissä painotettiin toistuvasti, että manifestaatiot eivät olleet tärkeitä vaan tärkeämpiä ovat Jeesus itse ja kokemusten hedelmät ihmisten elämässä. Käytännössä asia oli aivan toisin. Sekä tilaisuuksien puhujat ja vetäjät että todistuspuheenvuorojen pitäjät olivat järjestään innostuneita nimenomaan manifestaatioista. Tämä käy erittäin havainnollisesti ilmi Tukholman tilaisuuksista. Manifestaatioista ei oltu ainoastaan innostuneita vaan tilaisuuden aikana l&